Rakennusliitto ry on antanut lakkovaroituksen, joka koskee Olkiluoto 3 –projektin reaktorityömaata. Reaktoria rakentaa ranskalainen kansainvälinen suuryritys Bouygues Travaux Publics. Yhtiö käyttää alihankkijanaan aiemmin Englantiin ja sittemmin ilmeisesti Kyprokselle rekisteröityä työvoimanvuokrausyritystä Rimec Ltd:tä. Rimec Ltd:n palveluksessa on liki kolmesataa puolalaista rakennusmiestä.
Rimec Ltd pidättää työntekijöidensä palkasta reilun kolmanneksen veroja ja sosiaalivakuutusmaksuja varten, mutta ei lukuisista jo kuukausia sitten esitetyistä vaatimuksista huolimatta ole suostunut yksilöimään, mihin maahan maksut maksetaan, mikä on pidätysperuste ja onko maksut ylipäätänsä tilitetty eteenpäin. Lisäksi työntekijöiden lomapalkat on maksettu liian pieninä ja työterveydenhuoltoon on liittynyt ongelmia. Lukuisat Olkiluoto 3 –projektissa työskentelevät puolalaiset rakennustyöntekijät ovat liittyneet Rakennusliitto ry:n jäseneksi ja pyytäneet liittoa avustamaan työsuhdeasioihinsa liittyvissä epäselvyyksissä. Rakennusliitto on neuvotellut Rimec Ltd:n ja pääurakoitsija Bouygues´n edustajien kanssa, mutta asiassa ei ole päästy eteenpäin.
Bouygues Travaux Publics´n palveluksessa on reilut 40 suomalaista työntekijää ja näiden palkkaus-, vero- ym. asiat ovat kunnossa. Myöskään muiden yhtiön alihankkijoiden työsuhdeasiat eivät ole Rakennusliiton lakon perusteena. Liiton julistama lakko tulee kuitenkin toteutuessaan pysäyttämään kaikki reaktorirakennuksen työt 10.9.2008 kello 6.00 alkaen, mikäli siihen mennessä ei asiassa päästä työntekijöitä tyydyttävään sopimukseen.
Lisätietoja: Kyösti Suokas II puheenjohtaja puh. 050 1587