3.2.2010

Bookmark and Share

Harhaanjohtava kuva työvoimapulasta



Yleisradion uutisointi antaa Rakennusliiton mielestä osin harhaanjohtavan kuvan suomalaisesta tilanteesta väittäessään, että tällä hetkellä Suomessa vallitsee työvoimapula. YLE uutisoi maanantaina, että tällä hetkellä Suomessa on pulaa korjausrakentajista, siivoojista ja sairaanhoitajista.
-Rakennusalalla on noin 25 000 työtöntä, joten ainakaan tällä alalla ei vallitse työvoimapula , sanoo Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi.
YLE perusti uutisointinsa lähes yksinomaan Varamiespalvelut -yhtiöiden toimitusjohtajan lausuntoihin.
-Vuokrafirmojen tarkoituksena on haalia Suomeen yhä enemmän alipalkattuja ulkomaalaisia, joista ei jää tänne verotuloja tai sosiaaliturvamaksuja, korostaa Harjuniemi.
YLE kertoo uutisoinnissaan, että Varamiespalvelujen on vaikea löytää esimerkiksi korjausrakentajia. Firman työpaikkailmoitukseen vastasi neljä hakijaa, joista vain yksi oli suomenkielinen.
-Se saattaa osoittaa suomalaisten rakentajien viisautta. Vuokrafirmat etsivät usein ns. viiden euron miehiä ja suomalaiset ammattimiehet eivät lähde töihin näillä surkeilla palkoilla. Ei se silti merkitse sitä, että Suomessa olisi työvoimapula.
Rakennusliitto muistuttaa, että tänä keväänäkin valmistuu rakennusalalle tuhansia nuoria.
-Heidän tulevaisuutensa ja elantonsa luulisi kiinnostavanenemmän kuin ihmiskaupan edistäminen Romaniasta tai Bulgariasta.
Lisätietoja: Puheenjohtaja Matti Harjuniemi puh. 050 1586