10.6.2010
Työajan lyhennysjärjestelmä muuttui talotekniikassa
|
Talotekniikka – alan työajan lyhennysjärjestelmä muuttui kesäkuun alusta lähtien. Sen mukaan työajan lyhennysrahaa kertyy myös kesäajalta. Aikaisemmin sitä kertyi vain talvikaudelta. Vastaavasti työajan lyhennysvapaita voi pitää myös kesällä. Lyhennysrahan määrä on 5,5% työssäoloajalta maksetusta tai maksettavaksi erääntyneestä palkasta hätä- ja ylitöiden korotusosat mukaan lukien. Lyhennysrahaa ei makseta lomansa aikana työssä oleville koululaisille ja opiskelijoille. Prosentti muutettiin kustannusneutraalisti koko vuoden ajanjaksoa vastaavaksi. Ero vanhaan järjestelmään on myös siinä, että em. prosentti lasketaan reaaliaikaisesti työssäoloajan ansiosta. Aiemmin se laskettiin keskituntiansiosta. Lyhennysrahan maksaminen tapahtuu pääsäännön mukaan tilikausittain. Edelleen on kuitenkin mahdollista sopia maksuajankohdasta toisin siten, että työajan lyhennysrahaa maksetaan lyhennysjaksoa vastaava osuus sen palkanmaksukauden yhteydessä, jolloin työajan lyhennys on pidetty. Toisinsopimisen mahdollisuus koskee ainoastaan LVI – Tekniset Urakoitsijat ry:n jäsenyrityksiä. Arkipyhien korvaaminen säilyy entisellään, ja ne maksetaan edelleen keskituntiansiolla siinä tilijaksossa, johon arkipyhä kohdistuu.
|






