Rakennusliiton Kainuun aluetoimisto

8.9.2009

Vanhasen hallituksen elvytyseurot Viroon



Oulun tiepiiri remontoi Kuhmossa Tönölänsalmen siltaa Vanhasen hallituksen myöntämällä, ns. elvytyspaketin, 3,5 milj. euron tuella. Kyseinen rakennuskohde on elvytyspaketin suurin hanke Kainuussa.

Rakennusurakoitsijana toimii työantajaliitto Infra ry:n jäsenyritys Kesälahden Maansiirto Oy, joka on antanut osan töistä Rakennus-Arre Oy:n aliurakoitavaksi. Rakennus-Arre Oy on palkannut porukkaansa virolaista vuokratyövoimaa Rakennus Kärol Oy:ltä.

Työmaan vahvuus on 10 työntekijää, joista 2 virolaista.

Rakennusliitto tuomitsee kyseisen menettelyn moraalittomana, koska kohteen rahoitukseen on saatu ”täsmärahaa” valtion elvytyspaketin rahoituksen muodossa n. 3,5 milj. euroa. Lähtökohtaisesti tuolla rahalla tulee palkata kainuulaista, vähintäänkin suomalaista työvoimaa.

Rakennusliitto muistuttaa, että Kuhmon työttömyysaste oli heinäkuussa 2009 Kainuun korkein, eli 17,8 %. Samaan aikaan oli kainuulaisia rakennusalan työntekijöitä työttömänä 544 henkilöä. Katsomme, että ko. rakennushanke olisi voitu toteuttaa täysin kotimaisin voimin.

Lisätietoja:

aluepäällikkö Juha Kauppinen, puh. 0500 427830
Rakennusliiton Kainuun aluejärjestö