Turvaa työttömänä

 

Työttömyys on tuttu vieras rakentajaperheissä.

Maalari, muurari tai muu rakennusalan ammatissa työskentelevä saattaa joutua välillä työttömäksi ilman omaa syytään. Tämän vuoksi hän järjestäytyy Rakennusalan työttömyyskassaan, joka takaa rakentajille ansiosidonnaisen päivärahan työttömyyden ajalta.

Työttömyyskassan jäseneksi pääsee jokainen Suomessa asuva alle 68 -vuotias palkkatyöntekijä, joka työskentelee rakennus- ja rakennusaineteollisuuden sekä maa- ja vesirakennusalan ammateissa tai työaloilla.

Ansiosidonnaisen työttömyysturvan lisäksi rakentaja voi saada työttömyyskassasta myös

  • koulutustukea työvoimakoulutuksen aikana
  • vuorottelukorvausta vuorotteluvapaan aikana ja
  • koulutuspäivärahaa omaehtoisen koulutuksen aikana

TATSI ry:n lehti työttömille

Työttömien ay-jäsenten tukiyhdistys TATSI ry julkaisee uutta työttömille suunnattua lehteä.

Lehden ideana on tuoda työttömille mm. tietoa sosiaaliturvasta, liikunnasta ja opiskelusta, eli tuoda laajemmin näköaloja työttömyyden aikaiseen elämään ja työnhakuun.
 
Ohessa linkki TATSI:n www-sivuille, josta lehden sähköinen versio on luettavissa.      
  

 

 

 

Rakennusalojen
työntekijät kuuluvat Rakennusliittoon ja
samalla myös Rakennusalan työttömyyskassaan.

Rakennusalan työttömyyskassan sivuille >>