Rakennusliitto
|

Kansainvälinen toiminta

Kansainvälinen toiminta on osa liiton työtä jäsenten taloudellisen ja yhteiskunnallisen aseman parantamiseksi. Toisaalta se on myös keino tukea ammattitovereita muissa maissa..

Toiminnan tarkoituksena on hankkia ja välittää Suomeen ja Suomesta alan työntekijöiden kannalta hyödyllistä tietoa. Yhtä tärkeätä on pyrkiä vaikuttamaan meitä koskeviin päätöksiin, joita tehdään paitsi kotimaassa, myös ulkomailla. Tuemme myös ulkomaisia ammattiliittoja (lähinnä kehitysmaissa), koska tiedämme, etteivät heidän voimansa aina riitä vahvoja työnantajia ja usein monikansallisia yhtiöitä vastaan.

Näiden tehtävien toteuttamiseksi:

1. Kutsumme ulkomaisia asiantuntijoita kertomaan omista kokemuksistaan ja ratkaisuista.
2. Lähetämme omia edustajiamme tutustumaan erityiskysymyksiin ja kertomaan kokemuksistamme.
3. Osallistumme yhteisiin kansainvälisiin kokouksiin, pohdintoihin ja toimiin. Tämä tapahtuu pääasiassa alueellisten kansainvälisten järjestöjen puitteissa.
4. Seuraamme eri maiden liitoissa käytävää keskustelua ajankohtaisista aiheista. Osa siitä julkaistaan Rakentaja-lehdessä.

Kaikki tämä edellyttää laajaa kahdenvälistä yhteistyötä eri maiden liittojen kanssa. Kanssakäyminen useimpien eurooppalaisten liittojen kanssa onkin arkipäivää. Myös moneen muiden maanosien liittoon pidetään yhteyttä.

Yhä useammin asioihin voidaan vaikuttaa toimimalla alueellisissa ja kansainvälisissä järjestöissä:

NBTF - Pohjoismainen rakennus- ja puutyöväen federaatio
Nordiska Byggnads- och Träarbetarefederationen
- rakennusala

EFBWW - Euroopan rakennus- ja puutyöväen liitto
European Federation of Building and Wood Workers
- rakennusala

BWI - Kansainvälinen rakennus- ja puutyöväen liittojen federaatio
Building and Woodworker's International
www.bwint.org

Edustajamme osallistuvat rakennusalan pohjoismaisen ja eurooppalaisen liiton hallitusten, rakennus- ja työsuojelukomiteoiden sekä lukuisten lyhytaikaisten työryhmien työhön.

Liittojen pohjoismaisella yhteistyöllä on vuosikymmenten perinteet. Tämä työ on jo hyvin pitkään ollut käytännönläheistä ja konkreettista - on arvioitu talouden näkymiä, työnantajien uusia menettelytapoja, vertailtu työolosuhteita jne. Liitoilla on myös yhteinen sopimus taloudellisesta tuesta hankalien työtaistelutilanteiden varalta. Nykyisin tärkeä keskusteluaihe on pohjoismaisen näkemyksen löytäminen eurooppalaisiin kysymyksiin.

Yhdentymisen edetessä liittojen eurooppalainen yhteistyö on saanut aivan uudet mittasuhteet - tähän saakka ennen kaikkea unionin ja Euroopan talousalueen maiden liittojen piirissä, mutta yhä enenevässä määrin unionin jäsenyyttä hakevien maiden liitot tulevat mukaan. Vaikuttaminen unionin yhteiseen lainsäädäntöön ja sen maakohtaiseen soveltamiseen, ajantasaisen tiedon hankkiminen eri maiden työskentelyolosuhteista, työvoiman polkumyynnin estäminen, vaarallisen aineiden käyttön estäminen ja monet muut aiheet ovat olleet ajankohtaisia.

Kansainvälisinä järjestöinä rakennusalan liitot ovat varteenotettava tekijä, jotka Kansainvälisessä työjärjestössä ILO:ssa ja muilla kansainvälisillä foorumeilla toimivat sen puolesta, että kansainvälisesti hyväksytyt järjestäytymis-, ammattiyhdistys- ja muut ihmisoikeudet tunnustetaan kaikkialla maailmassa. Ne ovat vastapaino monikansallisille suuryrityksille. Viime vuosina onkin solmittu eräiden suuryritysten kanssa sopimuksia, joissa taataan ammattiyhdistysoikeuksien ja muiden perusoikeuksien toteutuminen kaikissa yhtiöiden kohdemaissa. Kansainvälisten liittojen kautta -uutta informaatiotekniikkaa käyttäen - välittyy nopeasti tieto järjestäytymisoikeuksien rikkomuksista ja ammattiyhdistysaktiivien sorrosta. Näin pystymme nopeasti reagoimaan maailmanlaajuisesti.

Olemme perinteisesti tukeneet vaikeissa olosuhteissa työskentelevien maiden liittoja. Solidaarisuustyötä teemme pääasiassa yhteistyössä Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskuksen SASK:in kanssa (www.sask.fi).

©  RAKENNUSLIITTO ry, PL 307, (Siltasaarenkatu 4), 00531 Helsinki - Palvelun tekninen toteutus Avoine