Artikkelit
1.2.2012
Ajattele ennen kuin klikkaat
Internet on globaali, hyödyllinen ja yhä useammin jopa välttämätön tiedonhaun, asioinnin, seurustelun ja kaupankäynnin verkko. Internetin käyttöön liittyy myös varjopuolia. Niiltä on kuitenkin mahdollista suojautua.
18.1.2012
Ikä ymmärretään väärin työpaikoilla
Työn luonne on muuttunut radikaalisti viime vuosikymmeninä. Aiemmin työ kuormitti tekijäänsä fyysisesti, mutta nykyään enemmän psyykkisesti. Ikääntyviä miellyttävä uutinen on se, että heillä on juuri sellaiset taidot, joita nykypäivän työelämässä tarvitaan. Esimerkiksi tieto, taito ja asioiden päättelykyky kehittyvät vasta iän karttuessa.
14.12.2011
Huippukokin kinkunpaistovinkit: Klassiseen kinkkuun korppujauhoa, moderni maistaa pestoa
Perinteiseen tapaan valmistettu ja kuorrutettu kinkku on edelleen monen mielestä se ainoa oikea joulukinkku, rohkeampi kokeilee pestoa kinkun pintaan. Kiertoilman voi unohtaa, samoin kellon, sillä kaikkein tärkein apuväline kinkunpaistossa on paistomittari.
16.11.2011
Kiinteistö- ja rakentamisala tarjoaa ohjeistusta rikollisten yrittäjien tunnistamiseksi
Mitä tehdä, jos rakennusurakoitsijan tekemä tarjous tuntuu epäilyttävän alhaiselta? Tai jos urakoitsija tekee konkurssin, mutta samat yrittäjät tarjoavat heti töitä uudella nimellä?
2.11.2011
Valot ja renkaat kuntoon pimeälle ja liukkaalle
Valojen ja tuulilasin kunto vaikuttavat erityisesti syyspimeällä niin omaan näkemiseen kuin näkymiseen muille. Huomiovaloilla varustettujen autojen kuljettajien on erityisesti muistettava ajovalojen käyttö. Syystalven liukkaat ovat jo osassa Suomea alkaneet, joten autoilijoiden tulisikin nyt tarkastaa autonsa vanhojen talvirenkaiden kunto ja miettiä tarvetta talvirenkaiden vaihtamiseen.