Super-Raksa -päivät oli jälleen menestys
![]() Nuorissa on poweria. Ketään ei jätetä yksin, eikä varsinkaan porealtaaseen... |
1.9.2010
Raksanuorten ja Super-nuorten eli ”Sunun” hyväksi lujittunut yhteistyö huipentui, kun noin 140 nuorta naista ja miestä, kahdesta eri liitosta kokoontuivat Espooseen. Oli elokuinen viikonloppu ja paikkana hyväksi havaittu ja viihtyisä Siikaranta-opisto. Aiheena tämän vuotuisessa tapahtumassa oli liittojen nuorisotoiminta, hyvä esimies, kuinka jaksaa terveenä eläkkeelle asti sekä työturvallisuus ja henkinen jaksaminen.
Hyvää suhdetta kannattaa vaalia
![]() Ruotsalaiset vieraat esittäytyivät ja kertoivat oman maansa nuorisotoiminnasta. |
Liittojen nuorisojaostojen jo toista kertaa suunnittelema tapahtuma piti sisällään ohjelmaa laidasta laitaan. Keskusteluryhmät edustivat ohjelman virallista puolta ja iltaohjelmassa nuoriso viimeistään tutustui toisiinsa eri aktiviteettien kautta.
Paikalle oli kutsuttu myös Ruotsin liiton nuorisoedustajia. Per ja Krille kävivät kertomassa kuulumisia lahden takaa. Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi kävi lauantaina avaamassa tilaisuuden Suomen perushoitajaliiton pääsihteeri Markku Silvennoisen kanssa.
![]() Sumopaini oli hitti tälläkin kokoontumiskerralla. |
Toiminnan kehitystä on hankala seurata lyhyellä aikavälillä, mutta pidemmällä ajanjaksolla huomaa, että on tultu isoin harppauksin eteenpäin. Monista aktiiveista huomaa harjaantumisen sillä, että he ovat enemmän perillä ja kiinnostuneempia liiton asioista. Yhteistyö Superin kanssa on jatkunut liki kolme vuotta ja hyvin toimivaa suhdettahan ei kannata panna jäihin.
Aktiivista keskustelua työelämän asioista
![]() Nuoret hiljentyivät kuuntelemaan, mitä pj. Matti Harjuniemellä oli heille sanottavaa. |
Tullessa Siikarantaan jokaiselle jaettiin numerolaput, joiden mukaan osallistujat jaettiin tervetulopuheiden jälkeen ryhmiin aihealueiden mukaisesti Joka ryhmään oli nimetty vetäjä kummastakin liitosta. Jännityksen paikka keskusteluryhmissä oli se miten porukka lähtee mukaan juttuun. Pelko oli kuitenkin turha, sillä kaikilla ryhmillä ei lopulta aika tahtonut riittää asioiden pohtimiseen. Merkillepantavaa oli myös se että puhujia riitti, asioihin suhtauduttiin vakavasti ja mielenkiinnolla.
Sunnuntaina kokoonnuttiin yhteisesti isoon saliin. Keskusteluryhmien pohdinnat purettiin ja puitiin vielä yhteisesti. Liittojen omat tilaisuudet sisältyivät myös sunnuntain ohjelmaan. Päivien päätteeksi nuorisojaostojen puheenjohtajat Kalle Leponiemi (Rakennusliitto) ja Heli Saarinen (Super) jakoivat ay-triviassa ja muissa mittelöissä pärjänneille palkinnot.
Live musaa ja pihapelejä
![]() Hyvä meininki duon tahtiin! |
Yhdistystoiminta kuulostaa monen nuoren näkökulmasta tylsältä. Viikolla pidettävät kellarikokoukset ovat menettäneet markkina-arvoa ja tapahtumiin on houkuteltava uusin keinoin. Nuorisotapahtumat pitävät sisällään yleensä sitä mukavaakin ajanvietettä. SupeRaksa -päiville oli varustauduttu monipuolisella kattauksella. Kukin pääsi mittelemään voimiaan sumopainipukujen avulla. Juoksubenjissä pärjäsi betonireisillä, kun rodeohärkä taas vaati hyvää tasapainoa. Karaoke, tanssipeli ja saunat löysivät myös oman käyttäjäkuntansa porukasta. Hulvattoman lauantai-illan kruunasi kaksi eri bändiä, mitkä viimeistään saivat porukkaan vipinää.
Lauri Haikola
projektityöntekijä
projektityöntekijä
![]() Nuorten mielestä ay-toiminnan pohtiminen on paljon mukavampaa, kun siihen yhdistetään tanssia ja muuta yhdessäoloa. | ![]() Lizard-dance -bändi viihdytti nuoria ensimmäisen päivän päätteeksi. |








