TES-kierros 2012

Ajankohtaista TES-neuvotteluasiaa

[1-10] [11-16]
RSS ATOM

Rakennusliitto tiedottaa neuvottelujen aikana asioista, joista on päästy sopimukseen työnantajien kanssa. Samoin annetaan koko ajan ajantasaista tietoa neuvottelujen aikatauluista. Sen sijaan keskeneräisten, vielä neuvottelupöydässä olevien esitysten ja asioiden osalta annetaan neuvottelijoille täysi työrauha.

Sopimus on kuitenkin yleensä kokonaisuus eli sen osat elävät viimeiseen asti. Niin kauan kuin yksikin asia on sopimatta, on koko sopimus avoinna.
Kun neuvottelutulokseen on päästy, viedään se välittömästi käsiteltäväksi Rakennusliiton hallitukseen. Hyväksymistä varten voidaan kutsua koolle myös valtuusto. Tavoitteena on koko ajan, että uuden työehtosopimukset astuisivat voimaan 1.3.2012.

Jos neuvottelut jumiutuvat eikä tulosta tunnu tulevan, voi liitto ottaa käyttöön joitain painostustoimia. Sellainen voi olla esimerkiksi ylityökielto. Sen lisäksi voidaan antaa lakkovaroitus. Sen ei kuitenkaan tarvitse koskea kaikkia rakennusaloja vaan se voi olla esim. alueellinen tai se voi kohdistua vain johonkin alaan tai avainyrityksiin.