Sääestepäivät
Työttömyyspäivärahat sääestepäiviltä
Rakennus- ja metsäalan pakkaspäiviltä maksetaan täyttä työttömyyspäivärahaa. Pakkasesta johtuvaa työnteon estymistä rakennus- tai metsäalalla ei pidetä siten enää lomautuksen vuoksi lyhennetyn työajan tekemisenä.
Jos taas työn suorittaminen rakennusalalla estyy vaikkapa sateen tai myrskyn vuoksi, ei oikeutta täyden päivärahan saamiseen esteajalta synny. Näistä syistä työstä estyminen rinnastetaan lomautuksen vuoksi lyhennetyn työajan tekemiseen ja päivärahat maksetaan soviteltuina. Tällöin edellytyksenä on mm. että työaika kyseisellä viikolla on alentunut vähintään 20 prosentilla.
Työttömyysturvalain mukaan: ”Jos työnantaja on sääesteen vuoksi maksanut tai hänellä on velvollisuus maksaa palkkaa tai muuta vastiketta taikka korvausta työnteon estymisestä, työttömyysetuutta ei tällaiselta päivältä makseta”.
Rakennusalan työehtosopimuksessa on määräykset siitä, että työnantajalla ei ole palkanmaksuvelvollisuutta sellaisilta päiviltä, jolloin työstä on estytty sääesteiden vuoksi. Rakennusalan työntekijöitä ei tarvitse sääesteiden vuoksi varsinaisesti lomauttaa. Muilla aloilla edellytetään lomauttamista.
Palkan osalta on huomattava, että jo kahden tunnin ajalta maksettu odotusajan palkka vie oikeuden työttömyyspäivärahaan ko. päivältä. Olisi hyvä, että pakkaspäivien toteaminen voitaisiin sopia siten, että turhat työpaikalle tulemiset pakkaspäivinä voitaisiin välttää.
Työvoimatoimistoon ilmoittautuminen
Kun sääeste koskee vähintään 10 työntekijää ei henkilökohtaista työvoimatoimistoon ilmoittautumista edellytetä. Tällöin riittää, että työnantaja antaa yhteislistalla ilmoituksen työvoimatoimistoon ja että ns. tarkistusilmoituslomakkeella ilmoitetaan työttömyyskassalle kunkin henkilön sääestepäivät. Tarkistusilmoitus olisi hyvä antaa kalenterikuukausittain. Tarkistusilmoituslomake tulee toimittaa työttömyyskassan aluetoimistoon.
Kun sääeste koskee alle kymmentä työntekijää, on kunkin heistä henkilökohtaisesti heti ensimmäisenä estepäivänä ilmoittauduttava työvoimatoimistoon, ellei työvoimatoimistosta ole saatu varmaa tietoa siitä, että henkilökohtaista ilmoittautumista ei edellytetä.
Ilmoittautumisen voi suorittaa puhelimitse, ellei työvoimatoimisto edellytä, että siellä tulee käydä paikanpäällä. Ilmoittautumisen yhteydessä tulee pyytää ohjeet siitä, kuinka myöhemmät sääestejaksot tulee ilmoittaa työvoimatoimistoon.
Päivärahan hakeminen
Päivärahaa sääestepäiviltä tulee hakea kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun sääestepäivät ovat olleet. Päivärahaa tulee hakea ansioturvan päivärahahakemuslomakkeella ei ns. jatkohakemuslomakkeella. Hakemuslomakkeeseen merkitään päivien kohdalle vain "pakkaspäivät". Muutoin hakemuslomake täytetään kaikilta osin.
Omavastuuaika
Työnantajan palkkatodistus ensimmäiseen sääestepäivään asti on toimitettava työttömyyskassaan hakemuslomakkeen mukana. Jos työssäoloehto täyttyy, kun edellisen päivärahan määrittelyn jälkeinen työssäolo otetaan huomioon, joudutaan päiväraha määrittelemään uudelleen ja asettamaan seitsemän päivän omavastuuaika. Omavastuuaika täyttyy, kun seitsemän omavastuupäivää kertyvät kahdeksan peräkkäisen kalenteriviikon aikana.
Päivärahahakemusten toimittaminen
Rakennusalan työttömyyskassa, PL 135, 70101 KUOPIO
tai entiseen tapaan lähimpään aluetoimistoon.
Luottamusmies voi toimittaa Rakennusalan työttömyyskassaan yhteisesti kaikkien työmaalla työskentelevien pakkaspäivärahakemukset.





