Vaikuttaako uusi kemikaaliasetus työsuojeluun

REACH antaa valmiudet valvoa kemikaalien turvallisempaa käyttöä. Työssään kemikaaliseoksia käyttävien kannattaa vaikuttaa turvallisempien vaihtoehtojen valintaan työpaikallaan.

Tavallisista ihmisistä löytyi lukuisia kemikaaleja testeissä, kun ympäristöjärjestöt kampanjoivat vahvan eurooppalaisen kemikaaliasetuksen puolesta. Työturvallisuuttakin sivuttiin, kun Lordi-yhtyeen jäsenen Awan ftalaattiarvo osoittautui korkeaksi, ilmeisesti yhtyeen julkisuudessa käyttämien lateksinaamioiden takia. Mitä löytyisikään ikänsä maalarina tai lattia-asentajana toimineen verestä?

Arjessa ja työssä käytettyjen kemikaalien vaaroista tiedetään paljon nykyistä enemmän, kun uusi REACH-kemikaaliasetus tulee voimaan kesäkuun alussa. Asbestin kaltaista terveysvaaraa ei voi enää sen jälkeen olla piileskelemässä. Vaarallisten aineiden korvausvelvollisuus muuttaa varmasti myös joitain rakentamisessa käytettyjä kemiallisia aineita turvallisemmiksi. Kaikkein vaarallisimmat, syöpää aiheuttavat sekä perimään ja lisääntymiseen vaikuttavat aineet tulevat nyt luvanvaraisiksi.

– Kemikaalien testaamisvelvollisuus siirtyy sinne minne pitääkin, yrityksille, jotka niitä valmistavat tai tuovat maahan. Tähän asti siitä ovat huolehtineet viranomaiset, Euroopan parlamentin jäsen, sosiaalidemokraattien ryhmään kuuluva Riitta Myller toteaa tyytyväisenä.

Vasemmisto, Euroopan ammatillinen yhteisjärjestö EAY ja vihreät ajoivat terveyden ja ympäristön kannalta huomattavasti tiukempaa asetusta kuin nyt aikaansaatu, mutta Mylleristä kompromissikin on parannus terveyden ja ympäristön kannalta. Vastaavaa kemikaaleja koskevaa lainsäädäntöä ei ole muualla maailmassa.

Kilpailukykyynsä vedonnut teollisuus onnistui vähentämään testattavien kemiallisten aineiden määrää merkittävästi, kun REACH:iin sisällytettiin vain yli tuhat tonnia tuotetut aineet. Näin noin 100 000 kemiallisesta aineesta vain 30 000 tullaan testaamaan ja näistäkin vain yli kymmenen tonnia tuotettuja aineita eli kolmasosaa koskee tarkempi kemikaaliturvallisuusarvio, johon kuuluu käyttökohteiden altistumiskuvaukset ja riskinhallintamenetelmät.

– Asetukseen saatiin kuitenkin vaarallisten aineiden suhteellisen tiukka korvausperiaate, mikä voi olla erittäin tärkeä asia rakennusteollisuudessa, jossa materiaaleja tuotetaan suurina määrinä, Myller arvelee.

Testattavaksi ja arvioitavaksi tulee myös ensimmäisen kerran ennen vuotta 1981 käyttöön otetut kemikaalit, joita ei ole testattu aiemmin ja joita on kuitenkin yli 90 prosenttia nykyisistä kemikaaleista.

– Asetus näyttääkin lisäävän uusien, turvallisempien kemiallisten aineiden kehittämistä ja tarjoaa siten mahdollisuuksia kestävään kehitykseen tähtääville yrityksille. Edistyksellinen työpaikka voi myös entistä paremmin valita terveellisempiä kemikaaleja käyttöönsä.

Kysy vaarallisista kemikaaleista

REACH antaa mahdollisuuden kuluttajille ja työssään kemiallisia valmisteita käyttäville kysyä ja saada tietoa tuotteiden vaarallisista kemikaaleista kesäkuusta lähtien. Vihreiden euroedustaja Satu Hassi, joka kannatti tiukempaa asetusta loppuun asti, on jo päättänyt kannustaa ihmisiä käyttämään tätä mahdollisuutta hyväkseen.

– Kun esimerkiksi hartiapankkirakentaja haluaa tietoa maalien ja pinnoitteiden sisältämistä vaarallisista kemikaaleista, myyjän tulee se hänelle kertoa, samoin rakentajan uusien asuntojen ostajille. Tämä johtaa varmasti siihen, että kehitetään ja vaalitaan vaarattomampia aineita, ja se parantaa myös työsuojelua.

– Ennen pöytälaatikoissa olleet tiedot tulevat nyt yleiseen käyttöön Helsinkiin perustettavan kemikaaliviraston kautta ja hyödyttävät siten entistä suurempaa ihmisjoukkoa, Hassi iloitsee vuorovaikutuksesta, jota odotetaan myös kemikaalien käyttäjiltä.

Lakiin jäi paljon aukkoja, jotka tarvitsevat paikkausta jatkossa. Yksi on hormonien toimintaa häiritsevät aineet, joita muun muassa Suomi piti esillä lain viimeiseen käsittelyyn saakka. Asetus jättää myös yrityksille mahdollisuuden säilyttää kemikaalitietoja liikesalaisuuksina. Ja aika näyttää, miten perustellaan ne sosioekonomiset syyt, joihin kemikaalin valmistaja voi vedota vaarallisimpien aineiden kohdalla.

Kovin nopeasti uutta tietoa kemikaaleista ei saada, sillä ensimmäinen vaihe kestää kolme ja puoli vuotta, kokonaisuudessaan 30 000 aineen tutkimus ja rekisteröinti on ohi vuonna 2018.

Laki antaa kuitenkin hyvät edellytykset ihmiset ja ympäristön suojelemiselle vaarallisilta kemikaaleilta. Toteuttamisesta vastaa Helsinkiin saatu EU:n kemikaalivirasto, jonka rekisteröintityötä ympäristöjärjestöt ovat jo luvanneet seurata.

Käyttöturvallisuustiedotteista paremmat

Rakennusalan ammattilaisen kohdalla REACH näkyy konkreettisimmin uusissa käyttöturvallisuustiedotteissa, joissa kemiallisten seosten vaaroista ja suojautumisesta tulisi kertoa entistä enemmän ja selvemmin.

– Maalarille ei ole oleellista tietää käyttämänsä valmisteen kaikkia ainesosia, mutta hän tarvitsee tietoa siitä, miten tätä kemiallisia valmistetta käytetään turvallisesti, kertoo riskiarviointitiimin päällikkö Tiina Santonen Työterveyslaitokselta.

Työterveyslaitoksella onkin jo tarjolla runsaasti koulutusta yrityksille ja työturvallisuushenkilöstölle uusien käyttöturvallisuustiedotteiden REACH:n mukaisista riskianalyyseistä, kemikaaliriskien torjunnasta ja suojautumisesta.

Tuotteisiin liitettävät suojautumisohjeet ovat kuitenkin vain suuntaa antavia, sillä jokaiselle työpaikalle tarvitaan edelleen oma suojautumissuunnitelma.

– Vaikka REACH:n mukana tuleekin aiempaa enemmän ja tarkempaa tietoa työpaikoille kemikaalien turvallisesta käytöstä, se ei poista työnantajan velvoitetta tehdä riskinarviointi myös kemikaalien osalta. Rakennusalankin työpaikalla saattaa esiintyä sellaisia ilman epäpuhtauksia, joita asetus ei suoraan koske. Esimerkiksi prosesseissa syntyvät epäpuhtaudet eivät kuulu REACH:iin.

– Esimerkiksi ruostumaton teräs on ongelmallinen. Koska sen hitsauksessa syntyy vaarallisia kromi- ja nikkelihuuruja, sitä on vaikea käyttää ja siksi tarvitaan tarkempaa tietoa suojautumisesta, Santonen huomauttaa. Myös luonnontuotteet eivät kuulu asetukseen, kuten syöpävaarallinen kovapuupöly.

– Mutta nähtäväksi jää, mitä uusia, aiemmin huonosti tunnistettuja vaarallisia aineita REACH:n myötä löytyy.

Uutta opeteltavaa kemikaalien käyttäjille on tiedossa myös lähivuosina kemikaalien uudessa GHS-luokitus- ja merkintäjärjestelmässä, joilla yhtenäistetään kemikaalitietoutta antavat kuvamerkinnät ja vaarasta kertovat lausekkeet maailmanlaajuisesti.

Tolueeni ja formaldehydi poistuneet

Kiilto Oy:ssä on varauduttu uuden kemikaaliasetuksen tuloon jo vuosia. Vaarallisia aineita on pyritty korvaamaan jo pitkään.

– Jotkin aineet tulevat poistumaan, kun esimerkiksi amerikkalaiset valmistajat saattavat katsoa, etteivät viitsi teettää vaadittua riskiarviota Euroopan markkinoille, jos ne ovat pienet. Me emme taas voi ryhtyä teettämään testejä, vaan pyrimme valitsemaan raaka-ainepuoleltamme vastuullisen kumppanin, kertoo tutkimus- ja kehityspäällikkö Mikko Viljanmaa Kiilto Oy:stä.

Viljanmaan mukaan Kiilto Oy korvaa aktiivisesti vaarallisia kemikaaleja. Viime vuonna lopetettiin tolueenin ja formaldehydin käyttö. Yrityksen valmistamat rakennustuotteet ovat valtaosaltaan vesipohjaisia ja M1-sisäilmaluokiteltuja.

– Kyse on kuitenkin edelleen asenteesta. Isot yritykset pitävät kilpailuvalttina liuotteettomia tuotteita, mutta pienemmät yritykset saattavat vielä käsitellä parkettia liuotinohenteisella lakalla. Liotinaineellisilla liimojakin käytetään muutamiin erityistarkoituksiin rakentamisessa.

Riitta Malve-Tamminen


« Takaisin