Järki käteen ja kypärä päähän

Rakennustyön turvallisuutta koskevat määräykset kootaan nyt yhteen asetukseen. Samalla tulee uusia soveltamisohjeita. Eniten rakentajia ovat puhuttaneet kypäränkäytön uudet tulkinnat.

Sosiaali- ja terveysministeriö on tänä talvena alan ammattiliittojen ja työnantajien kanssa koonnut rakennusalan työturvallisuusasiat yhdeksi asetukseksi. Tämä tehtiin yhdistämällä valtioneuvoston päätös rakennustyön turvallisuudesta, asetus elementtirakentamisen työturvallisuudesta sekä sosiaali- ja terveysministeriön päätös työtelineiden ja putoamisen estävien suojarakenteiden käytöstä rakennustyössä. Uusi asetus rakennustyön turvallisuudesta tulee voimaan kesäkuun alussa.

Kypärän käyttö laajentuu koskemaan kaikkia asetuksen soveltamisalan töitä. Näin ollen myös maalareiden, lattianpäällystäjien ja asfalttimiesten olisi käytettävä kypärää työskennellessään.

Varsinkin asfalttialan yrittäjät ja työntekijät ovat ihmetelleet miltä he kypärällä suojautuvat, kun taivaalta tippuu korkeintaan linnunjätöksiä. Asfalttimiesten pelkona on myös se, että laintulkinta aiheuttaa uusia vaaroja totaalisella kypärän käyttöpakolla.

Järjenkäyttö on
edelleen sallittua

Työturvallisuuslain ja henkilönsuojainten valinnasta ja käytöstä annetun valtioneuvoston päätöksen mukaan vaarojen arvioinnissa tulee ottaa huomioon mahdolliset fyysisen ylikuormituksen vaarat tai haitat, joita itse suojakypärän käytöstä voi aiheutua esimerkiksi lämpökuormana kuumissa asfalttityön työolosuhteissa. Fyysisen ylikuormituksen vaara voidaan todeta sellaiseksi, ettei suojakypärää voida käyttää kuumissa asfalttityön työolosuhteissa.

Edellä tarkoitetussa arvioinnissa tulee ottaa huomioon suojakypärän käytöstä aiheutuvat ergonomisen ja fyysisen ylikuormituksen haitat, jos kypärää ei tarvita iskuilta ja kolhaisuilta suojaamiseen esimerkiksi rakentamisen sisävalmistusvaiheen tietyissä töissä. Työnantajan on tehtävä arvio vaaroista ja haitoista, mikäli kypärä ei ole työntekijän käytössä.

Työnantajalta edellytetään tällöin arviointia, jossa todetaan, että päähän kohdistuvan iskun vaaraa ei ole. Niissä työvaiheissa, joissa suojakypärän käyttö ei ole jatkuvasti esimerkiksi rakennuksen sisävalmistusvaiheen tietyissä töissä tarpeen vaarojen tunnistuksen perusteella, on suojakypärän oltava työntekijän välittömässä läheisyydessä. Työntekijä voi ottaa sen käyttöön työskennellessään tai siirtyessään olosuhteisiin, joissa päähän voi kohdistua kolhaisuja tai iskuja.

Lähitulevaisuudessa on tarpeen kehitellä eri ammattialoille sopivimpia ja käytännöllisempiä kypäriä. Suojakypärien kehitystyöhön haastamme sosiaali- ja terveysministeriön, Työterveyslaitoksen ja Rakennusteollisuus RT:n.

Tapio Jääskeläinen
työsuojelusihteeri

Rakennustyön turvamääräysten muutokset pähkinänkuoressa

• Rakennuttajan on nimettävä turvallisuuskoordinaattori

• Rakennuttajan asiakirjojen sisältövaatimuksia on täsmennetty

• Päätoteuttajan on huolehdittava perehdyttämisestä

• Torninosturin ohjaamon ergonomia, ilmanvaihto- ja lämmityslaite kuntoon

• Torninostureiden ohjaamon kulkemisen turvallisuus

• Turvavaljaiden käyttöpakko laajenee aina kun putoamisvaara yli kaksi metriä
– koskee erityisesti elementtien asennusta, muotti- ja telinetyötä

• Tikassäännöksiin tiukennuksia
– esimerkiksi A-tikkaiden seisontavakavuus ja missä A-tikkaita saa käyttää

• Elementin nosto ja asennustyö
– torninosturin ohjaamo varustettava nosturikameralaitteistolla
– käytettävä radiopuhelimia, joiden kanavat varattu vain nostotyönohjaukseen

• Julkisivutelineissä on käytettävä nostolaitteita telinekaluston ja tarvikkeiden nostamiseksi

• Pölyn ja kemiallisille haittatekijöiden hallinnalle uusia vaatimuksia
– lisää arviointia ja mittausta

• Rakennustyömaalla on käytettävä suojakypärää

• Rakennustyössä on käytettävä työn ja työolosuhteiden edellyttämää
henkilökohtaista silmien suojausta
– Työnantajan on annettava työntekijöille käyttöön suojalasit niissä töissä, joissa on merkittävä silmätapaturman vaara.

• Rakennustyömaalla on käytettävä heijastavaa varoitusvaatetusta, jotta työntekijä näkyy hyvin

• Tie- ja katualueella tai muilla liikenteeseen käytetyillä paikoilla on käytettävä varoitusvaatetusta


« Takaisin