Jos jäät työttömäksi



Ilmoittaudu ensimmäisenä työttömyys-/lomautuspäivänä työ- ja elinkeinotoimistoon.

Ansiopäivärahaa voidaan maksaa vain ajalta, jolloin olet ollut työttömänä työnhakijana työvoimatoimistossa.
Yhteislistamenettely:
  • Jos työpaikalla on vähintään kymmenen määräajaksi lomautettua, TE-toimistoon ei tarvitse ilmoittautua henkilökohtaisesti, vaan lomautuksen ilmoittaminen TE-toimistoon ja työttömyyskassaan hoidetaan ns. yhteislistalla. Varmista työnantajaltasi, tuleeko Sinun ilmoittautua henkilökohtaisesti työ- ja elinkeinotoimistoon vai hoitaako työnantaja asian yhteisilmoituksella.
Ota mukaasi TE-toimistoon työtodistukset tai lomautustodistus, mikäli olet lomautettu. TE-toimisto antaa sinua koskevan sitovan työvoimapoliittisen lausunnon työttömyyskassalle. Pidä työnhakusi voimassa toimiston antamien ohjeiden mukaisesti!
Työttömäksi jäävän on aina päivärahahakemuksen toimittaessaan annettava työttömyyskassalle selvitys työttömyyttä edeltäneestä ajasta. Tiedot tarvitaan sekä työssäolosta että mahdollisesta työmarkkinoilta poissaolosta.
Työssäoloaika osoitetaan palkkatodistuksilla, joista on käytävä ilmi työsuhteen alkamis- ja päättymisaika. Palkkatodistuksiin olisi aina hyvä saada tieto pidetyistä vuosilomista. Palkkatodistuksiin tulee merkitä työnantajan y-tunnus. Myös kopiot irtisanomis- tai lomautusilmoituksista tulee toimittaa työttömyyskassalle.
  • Mikäli olet ollut lomautettuna työstäsi viimeisen vuoden aikana, palkkatiedot tarvitaan silloin tämän lomautuksen jälkeiseltä ajalta.
  • Työviikoista, jolloin työtä on tehty vähemmän kuin 18 tuntia, tulee palkkatodistuksessa ilmoittaa erikseen työtunnit ja palkat. Näitä viikkoja ei oteta mukaan työssäoloehtoon eikä palkanmääritykseen.
  • Useita töitä rinnakkain tehtäessä on palkkatodistuksessa ilmoitettava työtuntien määrä viikoittain, koska näissä tilanteissa palkanmäärittelyyn voi ottaa enintään vain 40 tunnin palkan.